keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Toinen viikko


Toisella viikolla pääsimme tutustumaan paikalliseen kouluun. Koulun opettaja esitteli meille paikkoja ja kävimme syömässä opiskelijoiden pitämässä ravintolassa. Opiskelijat tarjoilivat meille neljän ruokalajin päivällisen ja ruoka oli todella hyvää. Iltapäivällä osallistuimme viimeisen vuoden opiskelijoiden englannin tunnille, jolla esitimme heille PowerPoint-esityksen Suomesta. Vaikka he eivät paljon englantia ymmärtäneetkään, opettajat käänsivät esityksen italiaksi. Eniten nuoria ihmetytti avantouinti ja kylmyys Suomessa talvella.
Tutustuimme muutaman opiskelijaan ja he alkoivatkin heti suunnittelemaan meille ohjelmaa vapaa-ajalle.
Koulussa opiskellaan tarjoilijoiksi, kokeiksi, leipureiksi tai matkailuvirkailijoiksi. Koulutus kestää viisi vuotta ja se aloitetaan 14-vuotiaana.


Koulun aula










Kävimme Senigallian nähtävyydessä Rocca Roverescassa, joka on linna keskiajalta ja toimii nykyään museona. Linna muutettiin ensin vankilaksi, sitten sairaalaksi ja myöhemmin orpokodiksi.
Jonna vankityrmässä





 
Viikonloppuna yksi koulun oppilaista pyysi meitä katsomaan lentopallopeliään läheiseen kylään Montemarcianoon. Sunnuntaina iltapäivällä Davide perheensä kanssa tuli hakemaan meitä hotellilta. Myös Daviden kaksoisveli Daniele pelasi samassa joukkueessa. Pelin jälkeen kävimme veljesten kanssa jäätelöllä ja menimme vielä heidän kotiinsa viettämään iltaa illallisen merkeissä. Perheen englannin taito oli aika heikkoa, mutta elekielellä ja googlen kääntäjällä pärjäsi ihan hyvin!




Muuta ihmeellistä emme sitten tehneetkään ja työtkin ovat sujuneet hyvin! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti