maanantai 6. huhtikuuta 2015

Ensimmäinen viikko


Lähdimme Suomesta maanantai aamuna klo. 7.30. Lensimme Frankfurtin ja Münchenin kautta Anconan lentokentälle Italiaan, ja perillä olimme neljän aikaan iltapäivällä.
Maria, joka toimii tukihenkilönämme oli vastassa meitä lentokentällä ja vei meidät Senigalliaan hotellille ja kierrätti vähän aikaa kaupungissa näyttäen paikkoja.
Hotellilla tapasimme paikan omistajan, jonka kanssa sovimme työajat.
Hotellihuone


Kun olimme levänneet hotellilla hetken, lähdimme samantien kaupunkiin katselemaan paikkoja ja syömään. Rannalla oli hieno meriteemainen ravintola, mutta nälkä oli kova ja eihän siihen mitkään simpukat olisi auttaneet, joten tilasimme talon isoimmat pihvit ja ranskalaiset.


 












Koska olimme niin väsyneitä matkastamme, saimme seuraavan päivän vapaaksi. Heräsimme aikaisin ja kävimme hotellin aamupalalla, josta lähdimme suoraan kaupungille. 
Kiertelimme ostoskeskukset, ja sitten loppupäivä menikin rantaravintolan kattoterassilla. 


Auringossa lämpötila läheni 30 astetta.


















Ja lopputulos...






















































Keskiviikkona oli ensimmäinen työpäivä. Jonna työskenteli hotellin vastaanotossa, ja Antti tarjoili aamupalalla.  Jonnan päivä kului oppiessa varausjärjestelmän käyttöä (Italiaksi) ja työpäivä oli 7 tunnin mittainen.
Antin työpäivä kesti vain aamupalan ajan, eli kolme tuntia. 

 
Hotel Mastain keittiö

Paikallinen ''kahvinkeitin''

Ruokasali

Aamiaista

...Lisää aamiaista

Torstaina Jonna oli aamupalalla töissä, ja Antti lähti kymmeneltä aamiaisen loputtua Finis Africae hotellille lounasvuoroon. Vuoro loppui kolmelta, mutta se jatkui illalla kahdeksalta ja loppui yhdeltä yöllä. Italiassa työvuorot menevät yleensä siten, että aamulla mennään töihin, iltapäivällä päästään pois, pidetään 3-4 tunnin tauko ja mennään illalla takaisin töihin. 
Finis Africaen lounaskattaus

Keittiöltä

Finis Africae

Täyteläinen buffetpöytä


Loppuviikko olikin sitten vapaata. Tutustuimme paikalliseen ruokakulttuuriin ja kiertelimme aluetta hotellista lainaamillamme pyörillä.

Penelopen patsas. Se edustaa kaikkia miehiään mereltä odottavia naisia. Patsasta ympäröivät useat lukot, joita parit ovat kiinnittäneet merkiksi ikuisesta rakkaudestaan.



Rantakatu



Rotonda a Mare

Rotonda a Mare


Ensi viikolla lisää kuvia ja kokemuksia!
Antti ja Jonna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti